Kovin vaikea EU-ero

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan ero Euroopan unionista näyttää nyt jokseenkin varmasti toteutuvan jossakin muodossaan. Tähänastinen neuvotteluprosessi ja kuningaskunnan parlamentin äänestyshärdelli ovat olleet jo ajoittain surkuhupaista seurattavaa.

Nyt näyttää siltä, että isoilla-briteillä ei ole enää muuta päätettävää kuin se, mitä päätetään ja miten. Päämäärä on jokseenkin kaikilla tiedossa. Parlamentti on äänestänyt kolmesti niin kuin Matteuksen evankeliumin 26. luvussa kukko äänesti kolmesti, ja yksi apostoleista, olikohan Pietari, ei siihen herännyt.

Aluksi näytti siltä, että EU:n perussopimuksissa on sellainen valuvika, että siellä kyllä ylevästi ja rehvakkaasti kerrotaan, millaisen peukaloruuvin läpi jäsenyyttä hakevan valtion on kuljettava ja millainen uskontunnustus annettava (Kööpenhaminan kriteerit, Maastrichtin ja Lissabonin sopimukset ym.) komissiolle. Ja komissio näki, että niin oli hyvä.

Mutta liike on usein edestakaista: järjestöön voidaan liittyä ja siitä voidaan erota. Tätä jälkimmäistä mahdollisuutta ei ollut mietitty missään vaiheessa, ja nyt oltiin vielä huonommassa tilanteessa kuin Neuvostoliiton purkautuessa. Silloin sentään oli neuvostovaltion perustuslaissa pykälä, joka sääti, että liittovaltiosta voidaan erota. Käytännön eromenettelyä ei ollut säädetty missään laissa, ja siitä jouduttiin käymään kiistelyä jokunen kuukausi. EU on viime ja tänä vuonna käynyt tätä jaakobinpainia puuttuvan eroamismenettelysäädöksen takia monilla rintamilla. Koko unionin olemassaolon aikana, minusta tuntuu, se ei ole koskaan ollut niin heikko ja kyvytön tekemään päätöksiä kuin nyt, vuosina 2018-2019.

Vuoden 2016 kansanäänestystä edeltänyttä kampanjaa on pidetty epärehellisenä ja epä-älyllisenä. Iso osa parlamenttia ja iso osa kahden suurimman puolueen jäseniä on sitä mieltä, että kansaa johdettiin harhaan. Mitä tuohon voisi sanoa? Jos kansaa johdetaan, johtamisen yksi mahdollisuus on harhaan johtaminen. Näin on kaiketi ollut kaikkina aikoina. UKIP-puolueen kansanäänestyskampanja oli hyvin helppoheikkimäinen. (Selvyyden vuoksi sanon, että tuo sana viittaa ennen vanhaan Suomen kaupungeissa pidetyillä markkinoilla toimineista suupaltti-kauppiaisiin, jotka kehuivat halpistuotteitaan estottomasti ja myivät niitä erikoistarjouksissa.) UKIPin puheenjohtaja Nigel Farage vetäytyi politiikasta kokonaan, vaikka hänellä olisi ollut tuhannen punnan paikka ajaa omaa linjaansa eteenpäin.

Toinen väite on, että kansanäänestyksen tulos oli yllätys. Näin ei pitänyt käydä, että EU-eroa ajava puoli voittaisi. Ollaan vähän samassa tilanteessa kuin pari vuotta sitten Yhdysvalloissa, jossa kaikki itseään kunnioittavat itärannikon lehti- ja televisiotalot olivat viimeiseen asti sitä mieltä, että rouva Clinton valitaan presidentiksi. Yhdysvallat on selviytynyt tästä takaiskusta kipuillen, mutta kansakunta on jakautunut jyrkästi kahtia. Yhdistyneestä kuningaskunnasta on vaikea sanoa, onko se ylipäänsä selvinnyt kuiville vai ei.

Yhdistyneen kuningaskunnan pelisäännöt ovat mutkikkaat. Ne ovat niin mutkikkaat, että on vaikea kuvitella, miten niitä noudattamalla päästään ylipäänsä minkäänlaiseen järkevään tulokseen. Pikemminkin olisi odotettavissa sellainen umpikuja, jossa Ruotsi oli puoli vuotta syyskuisten valtiopäivävaalien jälkeen.

Voisi sanoa, että Yhdistyneessä kuningaskunnassa on nyt vakava ’system error’, joka pitäisi ensi hätään korjata. Tähän liittyy parlamentin puhemiehen John Bercowin ilmoitus, että parlamentti ei järjestä kolmatta äänestystä, ellei pääministeri May muuta tekstiä olennaisesti. May kieltäytyi, ja parlamentti yritti lisätä tekstiin omia klausuulejaan, mutta kokonaisuudesta ei päästy yksimielisyyteen. Parlamentti äänesti tällä viikolla vielä kerran erosopimuksesta. Kolmisenkymmentä konservatiivia äänesti puoluejohtajansa kantaa vastaan, samoin koko demokraattinen unionistipuolue, joka on tähän asti ollut Mayn tukena. Lähes koko labour oli myös hylkäämisen kannalla. Miten muuten olisi näillä asetuksilla voinutkaan käydä?

Yksi korjauskeino olisi uusi kansanäänestys. Ainakin periaatteessa. EU-maissa on käyty muutaman kerran kansanäänestyksiä sillä periaatteella, että jäsenvaltiolle on määrätty tietyt talouspoliittiset sopeutustoimet ja pakkosäästämiset ja kuripolitiikka, ja jos paketti ei ole saanut kansanäänestyksessä hyväksyntää, valtiolle on ilmoitettu, että äänestäkääpä vielä kerran, jos vaikka saisitte paremman tuloksen. Irlanti on tästä hyviä esimerkki: siellä on äänestetty laskujeni mukaan kuudesta asiasta, v. 1987 Euroopan yhtenäisasiakirjasta, v. 1992 Maastrichtin sopimuksesta, v. 1998 Amsterdamin sopimuksesta, v. 2001 Nizzan sopimuksesta, v. 2008 Lissabonin sopimuksesta ja vielä v. 2012 vakaudesta, yhteensovittamisesta ja hallinnasta. Näistä kaksi kansanäänestystä päättyi ’väärään’ tulokseen, nimittäin Nizzan (Nice) ja Lissabonin sopimuksista järjestetyt. Silloin irkut komennettiin uudestaan vaaliuurnille, ja näitä toisia kierroksia edelsi jonkin verran kyseenalainen propagandakampanja sopimuksen hyväksymisen puolesta. En tiedä, oliko paikalla vaalitarkkailijoita. (Tanskaa on myös kuritettu kansanäänestyksillä, mutta jätän ne tässä käsittelemättä.)

Tätä taustaa vasten kansanäänestyksen järjestäminen uudelleen ei olisi ihan helppo juttu, vaikka Irlannin toiset äänestykset päättyivätkin toivottuun ja propagoituun lopputulokseen. Yhdistyneessä kuningaskunnassa ei kukaan tiedä, pystytäänkö tehokasta propagandakampanjaa järjestämään. Jälkipuheita voi tulla.

Nyt parlamentin äänestystä on lykätty hieman tuonnemmaksi. Eurovaalit ovat tulossa toukokuun loppupäivinä, ja EU:n ja Lontoon pitäisi päättää, järjestetäänkö kuningaskunnassa vaalit vai jätetäänkö ne järjestämättä. Tilanne on mielenkiintoinen. Jos nyt halutaan selvää ratkaisua, kannattaa kysyä neuvoa minulta. Käsitykseni asiasta on sellainen, että nyt ei Yhdistyneessä kuningaskunnassa järjestetä vaaleja. Tehdään niin kuin Suomessa toisen maailmansodan aikana. Meillähän istui ns. pitkä parlamentti vuoteen 1945 saakka. EU-tapauksessa eroavalle valtiolle voisi antaa pari–kolme kuukautta lisäaikaa hoitaa velvoitteensa, ja sen aikaa tämänhetkiset MEPit voisivat edustaa valtakuntaansa. Jos sekamelska päätyy Yhdistyneen kuningaskunnan eroon, silloin tietenkin kuningaskunnan MEPit vapautetaan tehtävistään. Jos taas päädytään siihen, että kuningaskunta jatkaa EU:ssa, silloin järjestetään uudet vaalit. Tämä viimemainittuhan ei nyt näytä kovin todennäköiseltä.

Koko eroprosessin ajan vallalla on ollut jonkinlainen kostomieliala. Euroopan unioni on halunnut koko ajan kostaa saarivaltakunnalle monin tavoin sen, että se kehtaa valmistella eroa unionista. Yksi keino on ollut kieltäytyminen neuvotteluista. Kosto ei ole hyvä valtion rakennusaine. Ettei vain ylpeys kävisi lankeemuksen edellä?

Saarivaltakunnassa taas konservatiivipuolue ja osa labouria halusivat kostaa UKIPille sen, että se antoi vaalikampanjassa katteettomia lupauksia. Konservatiivipuolueen enemmistö on halunnut kostaa puolueensa eromieliselle vähemmistölle. Toryt ovat pyrkineet kostamaan labourille ja etenkin sen johtajalle Corbynille erohalujen ilmaisemisen. Sitten on vielä kysymys siitä, saadaanko erosopimus aikaan vai kuittaako EU brittien eron ilmoitusasiana. Tästä ovat kostohalut lennelleet moniin suuntiin.

Yhdistynyt kuningaskunta ei ole mikä tahansa periferinen vientiriippuvainen pikkuvaltio. Se on ollut globaali suurvalta, ja jäänteitä tästä on vieläkin. Missään vaiheessa britit eivät olleet kiinnostuneita liittymään EU:hun sen koko arsenaalilla. Omasta punnasta ei missään nimessä haluttu luopua. Vaikka kuningaskunta nyt kärsiikin globaalien teollisuusfirmojen brexit-edesottamuksista, se löytänee markkinoita kansainyhteisönsä maista.

Miten tästä eteenpäin? BBC:n sivulla julkaistiin tällainen kaavio mahdollisesta jatkosta.

kaakkuriniemi
Vasemmistoliitto Jyväskylä

Olen kotoisin Keski-Suomesta, joskin juuret ovat Pohjois-Suomessa Perämeren rannalla. Lopetin vuoden 2019 alussa koulutuspäällikön työt Helsingin yliopistossa ja lähdin eläkkeelle korkean ikäni vuoksi. Yhteiskuntatieteilijä. Kaikkien tähän mennessä tavattujen valtajärjestelmien jonkin asteinen kriitikko. Seuraa Venäjän ja muiden entisen Neuvostoliiton maiden asioita, muttei jätä muitakaan maita vaille huomiota.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu