Kovin vaikea EU-ero
Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan ero Euroopan unionista näyttää nyt jokseenkin varmasti toteutuvan jossakin muodossaan. Tähänastinen neuvotteluprosessi ja kuningaskunnan parlamentin äänestyshärdelli ovat olleet jo ajoittain surkuhupaista seurattavaa.
Nyt näyttää siltä, että isoilla-briteillä ei ole enää muuta päätettävää kuin se, mitä päätetään ja miten. Päämäärä on jokseenkin kaikilla tiedossa. Parlamentti on äänestänyt kolmesti niin kuin Matteuksen evankeliumin 26. luvussa kukko äänesti kolmesti, ja yksi apostoleista, olikohan Pietari, ei siihen herännyt.
Aluksi näytti siltä, että EU:n perussopimuksissa on sellainen valuvika, että siellä kyllä ylevästi ja rehvakkaasti kerrotaan, millaisen peukaloruuvin läpi jäsenyyttä hakevan valtion on kuljettava ja millainen uskontunnustus annettava (Kööpenhaminan kriteerit, Maastrichtin ja Lissabonin sopimukset ym.) komissiolle. Ja komissio näki, että niin oli hyvä.
Mutta liike on usein edestakaista: järjestöön voidaan liittyä ja siitä voidaan erota. Tätä jälkimmäistä mahdollisuutta ei ollut mietitty missään vaiheessa, ja nyt oltiin vielä huonommassa tilanteessa kuin Neuvostoliiton purkautuessa. Silloin sentään oli neuvostovaltion perustuslaissa pykälä, joka sääti, että liittovaltiosta voidaan erota. Käytännön eromenettelyä ei ollut säädetty missään laissa, ja siitä jouduttiin käymään kiistelyä jokunen kuukausi. EU on viime ja tänä vuonna käynyt tätä jaakobinpainia puuttuvan eroamismenettelysäädöksen takia monilla rintamilla. Koko unionin olemassaolon aikana, minusta tuntuu, se ei ole koskaan ollut niin heikko ja kyvytön tekemään päätöksiä kuin nyt, vuosina 2018-2019.
Vuoden 2016 kansanäänestystä edeltänyttä kampanjaa on pidetty epärehellisenä ja epä-älyllisenä. Iso osa parlamenttia ja iso osa kahden suurimman puolueen jäseniä on sitä mieltä, että kansaa johdettiin harhaan. Mitä tuohon voisi sanoa? Jos kansaa johdetaan, johtamisen yksi mahdollisuus on harhaan johtaminen. Näin on kaiketi ollut kaikkina aikoina. UKIP-puolueen kansanäänestyskampanja oli hyvin helppoheikkimäinen. (Selvyyden vuoksi sanon, että tuo sana viittaa ennen vanhaan Suomen kaupungeissa pidetyillä markkinoilla toimineista suupaltti-kauppiaisiin, jotka kehuivat halpistuotteitaan estottomasti ja myivät niitä erikoistarjouksissa.) UKIPin puheenjohtaja Nigel Farage vetäytyi politiikasta kokonaan, vaikka hänellä olisi ollut tuhannen punnan paikka ajaa omaa linjaansa eteenpäin.
Toinen väite on, että kansanäänestyksen tulos oli yllätys. Näin ei pitänyt käydä, että EU-eroa ajava puoli voittaisi. Ollaan vähän samassa tilanteessa kuin pari vuotta sitten Yhdysvalloissa, jossa kaikki itseään kunnioittavat itärannikon lehti- ja televisiotalot olivat viimeiseen asti sitä mieltä, että rouva Clinton valitaan presidentiksi. Yhdysvallat on selviytynyt tästä takaiskusta kipuillen, mutta kansakunta on jakautunut jyrkästi kahtia. Yhdistyneestä kuningaskunnasta on vaikea sanoa, onko se ylipäänsä selvinnyt kuiville vai ei.
Yhdistyneen kuningaskunnan pelisäännöt ovat mutkikkaat. Ne ovat niin mutkikkaat, että on vaikea kuvitella, miten niitä noudattamalla päästään ylipäänsä minkäänlaiseen järkevään tulokseen. Pikemminkin olisi odotettavissa sellainen umpikuja, jossa Ruotsi oli puoli vuotta syyskuisten valtiopäivävaalien jälkeen.
Voisi sanoa, että Yhdistyneessä kuningaskunnassa on nyt vakava ’system error’, joka pitäisi ensi hätään korjata. Tähän liittyy parlamentin puhemiehen John Bercowin ilmoitus, että parlamentti ei järjestä kolmatta äänestystä, ellei pääministeri May muuta tekstiä olennaisesti. May kieltäytyi, ja parlamentti yritti lisätä tekstiin omia klausuulejaan, mutta kokonaisuudesta ei päästy yksimielisyyteen. Parlamentti äänesti tällä viikolla vielä kerran erosopimuksesta. Kolmisenkymmentä konservatiivia äänesti puoluejohtajansa kantaa vastaan, samoin koko demokraattinen unionistipuolue, joka on tähän asti ollut Mayn tukena. Lähes koko labour oli myös hylkäämisen kannalla. Miten muuten olisi näillä asetuksilla voinutkaan käydä?
Yksi korjauskeino olisi uusi kansanäänestys. Ainakin periaatteessa. EU-maissa on käyty muutaman kerran kansanäänestyksiä sillä periaatteella, että jäsenvaltiolle on määrätty tietyt talouspoliittiset sopeutustoimet ja pakkosäästämiset ja kuripolitiikka, ja jos paketti ei ole saanut kansanäänestyksessä hyväksyntää, valtiolle on ilmoitettu, että äänestäkääpä vielä kerran, jos vaikka saisitte paremman tuloksen. Irlanti on tästä hyviä esimerkki: siellä on äänestetty laskujeni mukaan kuudesta asiasta, v. 1987 Euroopan yhtenäisasiakirjasta, v. 1992 Maastrichtin sopimuksesta, v. 1998 Amsterdamin sopimuksesta, v. 2001 Nizzan sopimuksesta, v. 2008 Lissabonin sopimuksesta ja vielä v. 2012 vakaudesta, yhteensovittamisesta ja hallinnasta. Näistä kaksi kansanäänestystä päättyi ’väärään’ tulokseen, nimittäin Nizzan (Nice) ja Lissabonin sopimuksista järjestetyt. Silloin irkut komennettiin uudestaan vaaliuurnille, ja näitä toisia kierroksia edelsi jonkin verran kyseenalainen propagandakampanja sopimuksen hyväksymisen puolesta. En tiedä, oliko paikalla vaalitarkkailijoita. (Tanskaa on myös kuritettu kansanäänestyksillä, mutta jätän ne tässä käsittelemättä.)
Tätä taustaa vasten kansanäänestyksen järjestäminen uudelleen ei olisi ihan helppo juttu, vaikka Irlannin toiset äänestykset päättyivätkin toivottuun ja propagoituun lopputulokseen. Yhdistyneessä kuningaskunnassa ei kukaan tiedä, pystytäänkö tehokasta propagandakampanjaa järjestämään. Jälkipuheita voi tulla.
Nyt parlamentin äänestystä on lykätty hieman tuonnemmaksi. Eurovaalit ovat tulossa toukokuun loppupäivinä, ja EU:n ja Lontoon pitäisi päättää, järjestetäänkö kuningaskunnassa vaalit vai jätetäänkö ne järjestämättä. Tilanne on mielenkiintoinen. Jos nyt halutaan selvää ratkaisua, kannattaa kysyä neuvoa minulta. Käsitykseni asiasta on sellainen, että nyt ei Yhdistyneessä kuningaskunnassa järjestetä vaaleja. Tehdään niin kuin Suomessa toisen maailmansodan aikana. Meillähän istui ns. pitkä parlamentti vuoteen 1945 saakka. EU-tapauksessa eroavalle valtiolle voisi antaa pari–kolme kuukautta lisäaikaa hoitaa velvoitteensa, ja sen aikaa tämänhetkiset MEPit voisivat edustaa valtakuntaansa. Jos sekamelska päätyy Yhdistyneen kuningaskunnan eroon, silloin tietenkin kuningaskunnan MEPit vapautetaan tehtävistään. Jos taas päädytään siihen, että kuningaskunta jatkaa EU:ssa, silloin järjestetään uudet vaalit. Tämä viimemainittuhan ei nyt näytä kovin todennäköiseltä.
Koko eroprosessin ajan vallalla on ollut jonkinlainen kostomieliala. Euroopan unioni on halunnut koko ajan kostaa saarivaltakunnalle monin tavoin sen, että se kehtaa valmistella eroa unionista. Yksi keino on ollut kieltäytyminen neuvotteluista. Kosto ei ole hyvä valtion rakennusaine. Ettei vain ylpeys kävisi lankeemuksen edellä?
Saarivaltakunnassa taas konservatiivipuolue ja osa labouria halusivat kostaa UKIPille sen, että se antoi vaalikampanjassa katteettomia lupauksia. Konservatiivipuolueen enemmistö on halunnut kostaa puolueensa eromieliselle vähemmistölle. Toryt ovat pyrkineet kostamaan labourille ja etenkin sen johtajalle Corbynille erohalujen ilmaisemisen. Sitten on vielä kysymys siitä, saadaanko erosopimus aikaan vai kuittaako EU brittien eron ilmoitusasiana. Tästä ovat kostohalut lennelleet moniin suuntiin.
Yhdistynyt kuningaskunta ei ole mikä tahansa periferinen vientiriippuvainen pikkuvaltio. Se on ollut globaali suurvalta, ja jäänteitä tästä on vieläkin. Missään vaiheessa britit eivät olleet kiinnostuneita liittymään EU:hun sen koko arsenaalilla. Omasta punnasta ei missään nimessä haluttu luopua. Vaikka kuningaskunta nyt kärsiikin globaalien teollisuusfirmojen brexit-edesottamuksista, se löytänee markkinoita kansainyhteisönsä maista.
Miten tästä eteenpäin? BBC:n sivulla julkaistiin tällainen kaavio mahdollisesta jatkosta.
Hyvä analyysi, kiitos.
Harhaanjohtamisesta varmaan on osittain kysymys, mutta kaipa ne perussyyt koko Brexitille ovat EU n harjoittamassa jyrkässä sanelupolitiikassa, jota britit eivät vaan siedä. Ei brittien eroajatus ilman perusteltuja syitä syntynyt. Ei se kansakaan ihan niin tyhmää ole. Junckerin taannoinen kommentti kuvaa vastaavasti hyvin todellisuuden tajun kadottanutta EU : n itseriittoista hallintoa :
’Kukaan ei enää uskalla erota EU:sta, kun he näkevät miten Britanniaa rangaistaan ’
Rangaistaan siis kansanäänetyksen tuloksesta ?
Kansaa siis pitää rangaista väkevällä kädellä. Hämmästyttää hiukan moinen asenne, koska kauppaliitto EU saa itse huolella myös nokkaansa memettäessään 65 miljoonaa ostavaa asiakasta. Lisäksi UK n ero sataa suoraan EU ta vastustavien laariin. Sellaista rankaisemista ja kansanäänestysten mitätöintiä kannustaa EU n elitti.
Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.
Ilmoita asiaton viesti
Britit tekivät tyhmän päätöksen päättäessään erota EU:sta ja he näkevät nyt itsekin päätöksensä seuraukset. Kansallinen ylpeys ei vain anna periksi perua eroa.
Nyt syytetään EU- maita siitä että ne eivät ota kantaakseen niitä brittien töppäilyjen huonoja seurauksia.
Kyllä asia on niin että jos Englanti päättää erota EU:sta, se on silloin omillaan ja hoitaa omat asiansa niinkuin itse haluaa, parhaalla mahdollisella tavalla omalta kannaltaan katsoen.
Niin pitää myös EU:n tehdä.
—————-
Englannin erotessa EU:sta, EU- maiden ei pidä enää katsoa brittien etua, kuten tähän asti, vaan pelkästään omien jäsenmaidensa etua.
————
EU- maiden etu on tietenkin se ettei Englanti eroa EU:sta ilman sopimusta joka on mahdollisimman hyvä EU:n jäsenmaiden kannalta, sen ei tarvitse olla hyvä Englannin kannata.
Englanti kipuilee ja suree nyt sitä ettei se halua solmia sille tarjottua erosopimusta joka ei ole Englannin kannalta niin hyvä kuin Englanti haluaisi.
—————–
Englantikaan ei kuitenkaan halua Englannin irrottautuvan EU:sta ilman sopimusta, kuten ei myöskään EU. Näin ollen sopimus syntyy varmasti, tosin ehkä vasta jatkoaikojen jälkeen, joiden avulla Englannin EU- eroa pitkitetään niin pitkään kuin mahdollista.
Ilmoita asiaton viesti
Olin Britanniassa kahteen otteeseen, kun siellä käytiin vaalikampanjaa tai pidettiin vaalit, mutta se harmittaa, etten ollut seuraamassa EU-jäsenyyttä koskevan kansanäänestyksen vaalikamppailua. En sanoisi, että britit tekivät tyhmän päätöksen päättäessään erota EU:sta. Tyhmyyden arviointi riippuu kriteeristä ja siitä, mihin – mieluusti viisaampaan – sitä vertaa.
UK:ssa on meneillään samantapainen kehitys kuin monessa muussakin EU-valtiossa, eli on vaikea löytää jotkain yhteistä kansallista linjaa tai yhteistä näkemystä. Tämä näkyy parlamentin alahuoneen yrityksissä tukea tai kaataa erosopimuksen eri versioita.
Jos hyvää tahtoa olisi ollut molemmin puolin, olisi UK:lle voitu antaa kerralla vaikka puoli vuotta lisäaikaa, koska eihän se aika EU:n tiimalasissa lopu heti. Mutta siihen ei haluttu mennä. Syynä oli leuhka asenne saarivaltakuntaa kohtaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Jos hyvää tahtoa olisi ollut molemmin puolin, olisi UK:lle voitu antaa kerralla vaikka puoli vuotta lisäaikaa, koska eihän se aika EU:n tiimalasissa lopu heti. Mutta siihen ei haluttu mennä. Syynä oli leuhka asenne saarivaltakuntaa kohtaan.”
Minunkin mielestäni jatkoaikaa voisi antaa vaikka niin pitkään kuin tarvitaan, mutta nritit eivät tainneet pyytää jatkoaikaa kuin niihin vaaleihin asti joissa pitäisi valita Englannin mepit.
Juuri tämä meppien valinta tekee sen jatkoajan myöntämisen tai anomisen hankalaksi, mutta varmasti siitäkin selvittäisiin, jos tahtoa olisi molemmin puolin.
Edelleen olen sitä mieltä ettei leuhkuuden tai nöyryyden pitäisi antaa vaikuttaa, nämä on bisnesasioita, tai ainakin pitäisi olla, sekä ministeritasolla että parlamenttitasolla. Kansa tietenkin tunteilee ja se vaikuttaa vaaleissa, sille ei voi mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Ymmärtäisin niin, että EU:n harjoittama sanelupolitiikka ja tuollainen Junckerin edustama ylimielisyys loukkaavat brittien itsetuntoa. He kun eivät ole mikään pieni Latvia, esimerkiksi, vaan unionin toiseksi suurin valtio ja entinen ”maailman napa”.
Kyllä siinä kansanäänestyksessäkin oli omat omituisuutensa, ja jonkinlaista trollausta esiintyi ennen kuin termiä oli keksittykään, mutta näin kai vaalien alla on useimmissa valtioissa, ja kansan rooli on sitten päättää, mitä uskoo ja mitä jättää uskomatta. Minusta Faragen jänistäminen mahdollisesta kansallisen johtajan roolista oli se hetki, jolloin hänen uskottavuutensa katosi.
Kyllä: tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.
Ilmoita asiaton viesti
”Ymmärtäisin niin, että EU:n harjoittama sanelupolitiikka ja tuollainen Junckerin edustama ylimielisyys loukkaavat brittien itsetuntoa. He kun eivät ole mikään pieni Latvia, esimerkiksi, vaan unionin toiseksi suurin valtio ja entinen ”maailman napa”.”
Mielestäni tällaisten seikkojen kuten ylpeys tai itsetunto ei pitäisi pelata mitään roolia silloin kun päätetään asioista joilla on taloudellista merkitystä.
Jos vaikkapa yritystasolla annettaisiin tunteiden vaikuttaa päätäksiin niin kyllä sellainen touhu on omistajien edun vastaista ja sellainen johto pitäisi nopeasti potkia pois.
Mutta kun kansalta kysytään jotain ratkaisevaa, niin eihän siltä tietenkään voi välttyä että tunteet ratkaisevat.
Ilmoita asiaton viesti
Valitettavasti ylpeys liittyy ylimielisyyteen kansainvälisissäkin kuvioissa. Siihen minulla on mainio lähde: jossakin Asterix-albumissa nälvitään ylpeitä espanjalaisia, ja jopa Euroopan parlamentin kirjakaupassa myytävissä huumoriksi tarkoitetuissa kansanluonteen kuvauksissa espanjalaisten kohdalle on merkitty ”humble as Spanyard”, nöyrä kuin espanjalainen. Kyllä se johonkin määrään asti toimii Britannian yhteydessäkin.
Siinä olen kyllä ihan samaa mieltä, että ylpeyden ja itsetunnon ei pitäisi näytellä minkäänlaista roolia silloin, kun talousasioista päätetään.
Ranskan presidentin Emmanuel Macron on hyvä esimerkki johtajasta, joka sekoittaa tunnetta ja faktaa, kun puhuu kansalle tai ”kansaa edustavalle” lehdistölle.
Ilmoita asiaton viesti
”Ranskan presidentin Emmanuel Macron on hyvä esimerkki johtajasta, joka sekoittaa tunnetta ja faktaa, kun puhuu kansalle tai ”kansaa edustavalle” lehdistölle.”
No, näiden politikkojen nyt pitää vedota tunteisiin kansalle puhuessaan, muuten ne on pian entisiä johtajia.
Siinä on sellainen ristiriita olemassa että sellainen viilee ja laskelmoiva liikemies- tai virkamies, joka olisi tietennkin ihanne myös valtion johdossa, ei voi saada kansan kannatusta vaaleissa. Vaalit voitetaan kansan tunteisiin vetoamalla, mutta tällainen tunneihminen voi olla katastrofi valtion talouden ja valtion asioiden hoidossa.
Useimmiten nämä johtajat kyllä turvautuvatkin teeskentelyyn, silloin kun ne kerää ääniä ja hakee niitä turuilta ja toreilta. Sääliksi käy, ei voi mitään.
Ilmoita asiaton viesti