kaakkuriniemi

Säpinää vappuaattona

Tiistai 30.4. on Miian ja Mirjan nimipäivä, mutta myös vappuaatto. Siihen kertyi yllättävän paljon tekemistä. Pian antiikki-ikään tulevan Volvon pakoputki on ollut peräpäästä poikki. Maanantaina katsoin tavaratalon parkkipaikalla, että tuolle on tehtävä jotakin, ja väänsin takaäänenvaimentimen ja jatkoputken irti. Tiistaina oli tarkoitus viedä se Tasan Huoltoon Laukaantien varteen Jukan (autonasentaja, toimitusjohtaja, jäljempänä Jukka n:o 1) vaihdettavaksi.

Oikean pöntön ja putken löytäminen oli työlästä. Kävin tiistaiaamuna (radiossa meni Muistojen bulevardi), Jukka n:o 1:ltä vinkin saatuani, tsekkaamassa Bilteman valikoiman. Yksi pönttö oli, mutta siitä puuttuivat korvakkeet, joiden varassa sen pitäisi riippua. Olin saanut maanantaina puhelimessa sen käsityksen, että Jukka n:o 1 tilasi pöntön jostakin, mutta tiistaina kävi ilmi, että hän odotti minun hommaavan sen. Hän oli kuitenkin tilannut pannan, jossa ne korvakot olivat. Mutta tukkuliikkeessä ei kukaan joutanut tuomaan sitä korjaamolle, olivat vissiin lähetit jo ruvenneet vapun viettoon. Kävin hakemassa ja menin korjaamolle. Radiossa alkoi Sari Valton ohjelma, jossa Matti Klinge ja yhteiskuntapolitiikkaa opiskeleva Riikka Jotakin keskustelivat menneiden aikojen ja nykypäivän vapunvietosta.

Menin korjaamolle ilman pönttöä, mutta Jukka n:o 1 patisti hakemaan sellaisen sieltä Biltemasta. Hain, maksoin noin 70 euroa, ja palasin korjaamolle. Sillä välin toisaalla: Olin luvannut viedä vapunaattoillaksi Vesangassa pidettävään vapputilaisuuteen äänentoistolaitteet kellaristamme. On kätevä, kun on musikaalista jälkikasvua. Mutta mikrofoneja ei löytynyt, vaikka niitä piti olla kolme. Samoin mikrofoniteline puuttui. Päätin että käyn ostamassa puuttuvat tavarat ennen yhtätoista.

Minun piti olla klo 11 eläkeläisten luona puhumasta europarlamentin vaaleista, ja kun korjaamolla ei ollut antaa pariksi tunniksi vara-autoa, totesimme, että tästä ei tule nyt mitään, joten vaihdan pöntön ja putken vappuna tai sen jälkeisinä päivinä. M. Klinge ja Riikka X. saivat ohjelman jokseenkin loppuun, kun ajoin Kyllikinkatu 1:een, Sepänkeskukseen. Mikkiostokset jätin myöhemmäksi, kun soitin Kinoksen Jukalle (tukiryhmäni vaalipäällikkö, jäljempänä Jukka n:o 2) ja sovin, että voisimme katsoa puolueen piiritoimistossa, olisiko sinne hiljattain hankittu pieni äänentoistin paikalla.

Kerroin, mistä europarlamenttivaaleissa on kyse: ei Suomen EU-jäsenyydestä tai sen purkamisesta vaan kolmen- tai neljäntoista, riippuen Yhdistyneen kuningaskunnan mukana olosta tai pois lähdöstä, europarlamentaarikon valitsemisesta. Kävin läpi EU:n komission, (ministeri-)neuvoston ja parlamentin tehtävät ja kerroin, että luontevinta olisi, että EU päättäisi yli rajojen menevistä tai laajasti merkittävistä asioista ja jättäisi alempien elinten päätettäväksi sen, laitetaanko EU-rahoitusta saaneelle urheilukentälle LED- vai halogeenivalaistus. Kerroin kannattavani rauhaa, vakautta, tasa-arvoa ja sivistystä. Käsittelin haittaveroja, joita on esitetty hyvin monenlaisiin tarkoituksiin: lentovero, muovivero jne., kerroin hiilipäästöongelmasta ja hiilitullista EU:n ulkorajoille perittäväksi tuotteista, joita tuodaan unioniin sen ulkopuolelta ja joiden valmistuksessa ei ole noudatettu sitä ekologista tasoa mitä unionin vaatimusten mukaan pitäisi. Vastasin pariin-kolmeen hyvään kysymykseen.

Jukka 2 ilmoitti myöhästyvänsä vähän sopimastamme kello yhdestä, jolloin kävin Alkoholiliikkeen vähittäismyymälässä hankkimassa juhannusviiniä.

Menin Väinönkatu 28 B 14:ään. Etsimme Jukka n:o 2:n kanssa laitetta, muttemme löytäneet. Soittelimme muutamalle ihmiselle, mutta vailla tulosta. Nuorempi pojistani tekstasi, että mikrofonit ovat hänellä. Lähdin hänen luokseen Laukaaseen (24 km); Herra soi, että hän oli ollut sairaana jo monta päivää ja teki nyt etätyötä kotona. Se oli minun onneni. Hän antoi mikkiboksin kolmine mikrofoneineen, ja mukana oli saranavälikappaleita jalustan varren ja mikrofonin väliin. Antoi hän varalta yhden mikkipiuhankin mukaan. Sitten takaisin Jyväskylään Musikanttiin ostamaan jalustaa. Ovessa oli lappu, että liike suljetaan vapunaattona klo 15. Kelloni näytti 14:58, ja syke nousi hetkellisesti. Ovi oli kuitenkin vielä auki, ja ystävällinen myyjä näytti kahta mallia. Ostin halvemman, maksoin 33 euroa.

Ajoin kotiin, jossa kokosin Marshallin vahvistimen kaiuttimeen. Sellaiseen isoon, joka juuri ja juuri mahtuu sitikan kyytiin. Virta päälle, volyymit puoliväliin, ja — ei mitään. Vahvistin piti pientä kohinaansa, mutta kaiuttimesta ei tullut ääntäkään. Voi P, sanoin, muttei sekään auttanut. Onneksi ison laitteiston vieressä oli pikkuruinen viritin-vahvistin-paketti, ja se rupesi workkimään. Päätin, että tällä täytyy pärjätä, ja kannoin jatkojohtokelan, yhden mikrofonin ja vahvistinpaketin autoon.

Välipalaa jyrsiessäni tuli mieleen, että Palokan Vasemmiston lippu pitäisi ottaa tilaisuuteen mukaan. Tiesin, että se on talvehtinuut meillä, mutten äkkipäätä löytänyt sitä ullakolta, en yläkerran huoneista enkä sekalaisesta työhuoneesta. Ulkovarastossakaan sitä ei ollut eikä autotallissa, jossa ei autoa pidetä, vaan ihan muuta. Päätin mennä ilman sitä. Sanoin vain puolisolleni retorisena kysymyksenä, että missä ihmeessä sekin lippu lienee. Että se oli sinisessä kangaspussissa, ja siirsin sen pois kuistilta helmikuussa, kun meillä alkoi kattoremontti.

Vesangassa laitoin sähkörasiaan 16 amperin sulakkeen ja kokosin laitteiston. Kaikki muu oli mukana, mutta se saranavälikappale mikkijalustan orren päästä ei ollut mukana. Narua ei ollut, ei myöskään rautalankaa. Mutta siellä oli heijastin. Sellainen 30 sentin mittainen, kerälle kiertyvä, esimerkiksi käsivarren ympärille laitettava heijastinnauha, jossa luki SULF. Se tarkoittaa Sveriges universitetslärare och forskare eli sen alan ammattiliittoa. Käärin mikrofonin tällä heijastimella mikkijalustan orteen, ja se pysyi siinä koko seremonian ajan.

Vesangan tilaisuus pidetään Keuruuntien lähellä, kahden v. 1918 ammutun sikäläisen miehen muistomerkin luona. Se alkoi vähän yli kuudelta ja kesti puolisen tuntia. Laulunumeroita esitti kuoro Iltatähdet, ja puheen piti SDP:n kansanedustajaehdokkaana ollut Jarno Kemiläinen, nuori kaveri, joka keräsi miltei 1300 ääntä. Hyvin hän puhui. Lopuksi laulaa luikautettiin Internalli, niin kuin Kiannon Punaisessa viivassa laulun nimeä muisteltiin.

Kokosin äänentoistimet auton perään, ajoin Jyväskylään, josta poimin Matleena Käpin, jyväskyläläisen eurovaaliehdokkaan. Ajoimme Suolahden Kansantalolle (42 km), jonne meidät oli kutsuttu, ja paikalle olivat tulossa Li Andersson ja tuore kansanedustaja Juho Kautto. Rakas vaimoni tekstasi, että oli löytänyt kadonneeksi luulemani lipun.

Kansantalolla oli meneillään pitkä historiikki Suolahden ja laajemmin nykyisen Äänekosken alueen kommunisteista, joista osa oli menneinä vuosikymmeninä päätynyt vankilaan, osa noussut merkittäviksi poliitikoiksi, ja yksi oli kokenut molempaa. Li Andersson oli menettänyt äänensä ja muutenkin vilustunut, joten ohjelmassa oli vain Juho Kauton puheenvuoro, jonka lopussa hän esitteli meidät europarlamenttiehdokkaat, ja me sitten kumpikin esiinnyimme lyhyesti, mutta tulisesti, taisteluhengessä. Näitä vaaleja ei olla tultu häviämään!

Puoli kymmeneltä lähdimme Matleenan kanssa takaisin Jyväskylään. Radiossa oli Palefacen mainio ohjelma *Sanatonna suu — Suomen sisällissodan laulut, osa 1/2*. Heitin Matleenan Puistokadun varteen. Sitä katua, sivumennen sanoen, SKDL:n valtuustoryhmä esitti vuonna 1947 nimettäväksi uudelleen Otto Ville Kuusisen kaduksi. Aloite ei saanut kannatusta muissa valtuustoryhmissä. Palasin kotiin, jossa hoidin sähköpostit, join ison mukillisen sekoitemehua ja söin lakritsia.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat