Talousunioni vai poliittinen yhteisö?
Laajeneva projekti vai yhteisö?
Huhtikuussa Amsterdamin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan apulaisprofessori Marija Bartl kirjoitti, että jos EU ymmärretään laajenevana hankkeena tai projektina, silloin asetetaan etusijalle markkinoiden yhdentyminen ja estetään Euroopan-laajuisen julkisen tilan syntyminen.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron vakuuttaa Eurooppa-ohjelmassaan, että EU – tai euroslangilla lyhyesti ’Eurooppa’ – ei ole vain talousmarkkinat vaan hanke. Nostamalla umpikujaan ajautuneen EU:n ahdingosta Macron sanoo muuttavan unionin ”Euroopaksi, joka pikemminkin suojaa ihmisiä kuin uhkaa”. Edelleen hän haluaa luoda Euroopan, joka ”tarjoaa edistystä kaikille kansalaisilleen”.
Väite on mielenkiintoinen, sillä Bartlin mukaan EU:n näkeminen ”hankkeena” keskittyy keskusteluun Euroopan oletetusta määränpäästä – sen suunnasta. Siellä täällä EU:n perustuslain kaltaisissa asiakirjoissa puhutaan ‘yhä tiiviimmätä liitosta’, sen lainsäädännössä marssitaan edelleen kohti sisämarkkinoiden rakentamista ja sen tuomioistuinten oikeuskäytännössä, kuten myös eurovaalien alla vaaditaan enemmän tai vähemmän Eurooppaa keskeisenä poliittista keskustelua kehystävänä asiana. EU-lainsäädännössä toistuu teleologinen eli tarkoitusperää tavoitteleva tulkinta.
Tämähän on tuttua puhetta Suomessakin, koska pääministeri Paavo Lipponen omaksui puheen liiton tiivistämisestä ja pyrkimisestä ”Euroopan ytimeen”, jopa ”kovaan ytimeen”.
* * *
Tämä keskustelu EU:n suunnasta tai päämäärästä erottaa Bartlin mukaan unionin tiukasti jäsenvaltioistaan. Harvoinhan kysymme, mikä on jonkin valtion, vaikkapa Italian, Ruotsin tai Suomen suunta ja päämäärä. Nämä poliittiset yhteisöt vain ovat. Mihin suuntaan ne ovat menossa ja mitä me siitä ajattelemme, on pohjimmiltaan poliitiikan asia.
Mutta kun EU:sta puhutaan hankkeena eli projektina, se saadaan näyttämään jotenkin keskeneräiseltä, joka tarvitsee edelleen rakentamista. Siitä tulee kokonaisuus, joka tarkoittaa pikemminkin politiikkaohjelmia (policies) kuin politiikkaa (politics), pikemminkin hallinnointia kuin politiikkaa. Näin EU näyttää joltakin, jonka täytyy aina liikkua eteenpäin, laajeta ja syventyä, jotta vältettäisiin Macronin pelkäämä pysähtyminen ja eroaminen.
Eurooppa funktio ja missio (tarkoitus ja tehtävä suuntautui eniten juuri yhteismarkkinoiden rakentamiseen. Mukaan tuli sittemmin toissijaisia tarkoitusperiä, kuten kestävän rauhan varmistaminen ja poliittisen unionin rakentaminen. Talouden yhdentymisestä on ’tihkunut’ jotakin myös muille aloille, kuten ihmisoikeuksiin, terveyteen, opetukseen, työehtosopimusneuvotteluihin ja niin edelleen.
Mutta tämä menestys ei kuitenkaan ole tullut ilman pimeää puolta, uusliberaalin lemahdusta, jota tuottaa puhe kilpailukyvystä, julkisten palvelujen yksityistämisestä tai ’liberalisoimisesta’ sekä työmarkkinoiden ’joustavoittamisesta’. Asiakaslähtöisyys. Avoin kilpailu. Hallinta (governance). Joustavuus. Kapitalismi. Kasvu. Markkinat. Markkinareformi. Markkinatalous (joka tässä merkitsee samaa kuin kapitalismi). Rahoitus. Reformi. Sidosryhmät. Ulkoistaminen. Vapaus. Valinnan vapaus. Yrittäjyys. Yövartijavaltio.
Talouskieli on poliittinen konstruktio, ja EU:ssa uusliberalismi on vähän niin kuin sisäänrakennettu ominaisuus.
Myös Marija Bartl katsoo, kuten minäkin, että vaikka EU on laajentunut valtavasti, se ei ole muuttunut laadullisesti uudeksi; se ei ole muuttunut hankkeesta poliittiseksi yhteisöksi, jossa kysymys suunnasta tai määränpäästä muuttuu merkityksettömäksi.
Suurimmaksi osaksi EU on muotoutunut asteittain nykyiseen muotoonsa lukuisien teknokraattisten prosessien myötävaikutuksella, jotka on runnottu läpi usein satunnaisesti aikaan saadun poliittisen konsensuksen voimin. Laaja näkemys ja katse eteenpäin puuttuvat. Kuten Jürgen Habermas sanoisi, vallitsee Unübersichlichkeit, näköalattomuus.
* * *
Erityisesti kysymyksiä solidaarisuudesta ja riskien jaosta on parhaimmillaan sivuutettu EU:n perustuslakiasiakirjoissa ja julistettu pannaan sen poliittisessa keskustelussa sekä EU:n jäsenvaltioiden kesken että niiden alueella – mikä on johtanut talouskuripolitiikkaan, jota ei ole kyseenalaistettu. Kuitenkaan ilman solidaarisuutta ja riskien jakamista ei voi olla mitään poliittista yhteisöä.
Laitan tähän loppuun Marija Bartlin johtopäätökset ja kehotan funtsimaan hänen neljättä reittiään:
”Viime kuukausina on tehty ainakin viisi realistista ehdotusta, jotka voisivat edistää tätä muutosta. Ensinnäkin Macronin ohjelma esittää joukon jokseenkin saavutettavissa olevia päämääriä, jotka menisivät pitkälti siihen suuntaan, että EU näyttäisi suojauskykyään globalisaation edessä. Toinen on polku EU:n muuttamiseksi (ks. esimerkiksi Piketty, Green New Deal, Euromemo), ja sille pitäisi myöntää enemmän rahavaroja uudelleen jaettavaksi. Näitä ei tarvitse ottaa miltään tietyiltä jäsenvaltioilta, vaan EU voisi kerätä ne itse.
Kolmanneksi ylikansallisten ehdokaslistojen muodostaminen Euroopan parlamentille olisi erinomainen ensimmäinen askel Eurooppaa koskevan muutoksen stimuloimista. Neljäs reitti on onnistuneiden Euroopan-laajuisten poliittisten liikkeiden luominen (sellaisten kuin Diem25) keinona rakentaa EU:n laajuinen julkisuus – mikä varmasti on välttämätöntä, mutta myös hidasta ja vaikeaa. Lopuksi monet pro-EU-poliitikot kääntävät huomionsa suosion keräämiseen kansallisella tasolla, jotta EU voitaisiin muuttaa uudelleen alusta lähtien mobilisoimalla jäsenvaltiot.
Vain näiden viiden tien yhdistelmä voi antaa Euroopalle mahdollisuuden ottaa se askel, joka siltä on unohtunut yli 60 viime vuoden aikana – EU:n muuttuminen poliittiseksi yhteisöksi.”
Talousunioni, joka perustuu EU-maiden hallitusten väliseen yhteistyöhön ja luottamukseen, on mainio ja riittävä poliittinen yhteisö (ainakin minulle). Nykyinen liittovaltiosuuntaus (Macronin ”hanke”) on tuhoon tuomittu, mutta niin ovat unelmat EU:n hajoamistakin. Takaisin talousunioniin olisi se kolmas ja järkevä tie.
Toinen, toimiva vaihtoehto voisi olla pohjoiseurooppalainen hansaunioni, koska erot pohjois-eteläakselilla ovat vielä suurempia kuin itä-länsisuunnassa. Pohjoinen EU toimisi talousunionina takuuvarmasti ja ajan myöten todennäköisesti myös poliittisena unionina.
Tässä ehdotukseni (vuodelta 2012) mahdollisista jäsenmaista:
http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/111986-hans…
Juuri nyt tärkein vaalikysymys onkin: ”Minkälaisen EUn haluat?”.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmarilla on yleensä vain hyviä pointteja esitettävänä. Niin tässäkin.
Ilmoita asiaton viesti
Jo Monnet’n puhe Algerissa vuonna 1943 hahmotteli rehellisesti sanoen Euroopan yhdysvaltoja. Nykyisen Euroopan integraation syntymäpäivänä juhlitaan toukokuun yhdeksättä, koska sinä päivänä Schuman piti kuuluisan julistuksensa.
Schumanin julistus ei ala kertomuksella siitä, että hiili- ja terästuotanto olisi käytännöllisempää koordinoida yhteistyössä.
Siteerataan nyt Schumanin julistuksen lähtökohta:
”Maailmanrauha voidaan turvata vain luovin ponnisteluin, joilla pystytään vastaamaan rauhaan kohdistuviin uhkiin.
Järjestäytyneen ja elävän Euroopan sivistykselle antama panos on välttämätön, jotta rauhanomaiset suhteet kyetään säilyttämään. Ranska on yli kahdenkymmenen vuoden ajan puhunut yhdistyneen Euroopan puolesta ensisijaisena tavoitteenaan palvella rauhaa. Euroopan yhdistyminen epäonnistui, ja sota syttyi.
Eurooppaa ei rakenneta hetkessä eikä millään kokonaisratkaisulla. Siihen tarvitaan käytännön toimenpiteitä, joilla luodaan ensin aito yhteisvastuullisuus. Euroopan kansakuntien yhdistäminen edellyttää, että Ranskan ja Saksan vuosisatoja kestänyt vastakkainasettelu saadaan poistetuksi. Aloitteen on ensisijaisesti koskettava Ranskaa ja Saksaa.”
Euroopan integraatiossa on ollut alun perin ja koko ajan. täysin avoimesti, kyse pyrkimyksestä syvään poliittiseen unioniin. Toki on sallittua, että jotkut jäsenet haluavat pysäyttää kehityksen joihinkin vaatimattomiin raameihin, mutta on turhaa väittää, että perustavassa teleologiassa olisi jotain salaista.
Paljon puhutaan unionin demokratiavajeesta. Ainoa järkevä tapa korjata asia olisi komission korvaaminen europarlamentille vastuullisella hallituksella. Huvittavasti edes europarlamenttiehdokkaat eivät uskalla vaalien alla vaatia europarlamentille lisää valtaa.
Ilmoita asiaton viesti
Aluksi tulisi EU:n sääntöjä muuttaa niin, että kaikilla jäsenmailla olisi sama valuutta euro. Tämän jälkeen valtiollinen yhdentyminen voisi sujua paremmin. Tietenkin jos näin halutaan. EU:n valtiolliseen yhtenäistämiseen tarvitaan sodanomainen kriisi samalla tapaa kuin Saksa yhdistyi 1800-luvulla Preussin johdolla.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni tuo toinen maailmansota oli jonkin sortin kriisi, ihmiskunnan historian suurin jopa.
Myönnettäköön kuitenkin niin Monnet’n kuin de Gaullen katsoneen, että yhdentyminen on paljon helpompaa aloittaa Saksan kanssa kuin Britannian, vaikka sen kanssa oli juuri sodittu Saksaa vastaan.
Olennaista on pitää mielessä, että Macron ei ole keksinyt jotenkin yhtäkkiä laajentaa taloudellista yhdentymistä poliittiseksi. Hän on satavuotisessa pelissä se johtaja, jolla pallo on vähiten hukassa.
Ilmoita asiaton viesti
Napoleon alisti mm. nykyisen Saksan alueen valtiot valtansa alle luoden näin ensimmäisen EU:n. Nykyinen EU on rakennettu Hitlerin Saksan lyhytaikainen imperiumin raunioille. Euroopan yhdistämiseen tarvitaan sotia, ja pahoin pelkään, että Toinen maailmansota ei näistä sodista tulee jäämään viimeisksi.
EU:n yhdysvaltoja kaivattiin jo 1920-luvulla ilmeisesti Neuvostoliiton innoittamina.
Mitä sitten tulee Suomen asemaan tässä kehityksessä, on muistettava aina, että maantietellisesti asiaa tarkasteltaessa olisi Venäjän Federaatio Suomelle se luonnolisin liittovaltio.
Ilmoita asiaton viesti
Näissä vertauksissa nyt ei ole suurta järkeä. Jos Napoleon mainitaan, miksei sitten Kaarle Suuri, tai vaikka Trajanus ja Hadrianus.
Nykytilanne johtuu suurten keisarikuntien kaatumisesta ensimmäiseen maailmansotaan. Santeri Alkio oli yksi monista, jotka suunnittelivat Euroopan yhdysvaltoja jo vuonna 1920.
Ilmoita asiaton viesti
Napoleon liittyy nykyisen Euroopan historiaan läheisesti.
Todellakin vanhojen keisarikuntien kaatuminen 100 vuotta sitten loi taustan nykytilanteelle.
Tuolloinen Tsaarin Venäjä ja Itävalta-Unkari olivat aika vaikeita sopimaan tuohon ajanjaksoon. Tarvittiin jotain muuta.
EU:n ongelma on sama kuin Itävalta-Unkarilla oli tuolloin: Suuri kansallinen ja kielellinen hajanaisuus. Osittain on kyse jopa samoista kansoista.
Ilmoita asiaton viesti
#7
Kansallinen ja kielellinen hajanaisuus ei suinkaan ole unionin ongelma vaan vahvuus. Sellainen jota ei muilla supervalloilla ole.
Ilmoita asiaton viesti
Itävalta-Unkari hajosi pieniin kansallisvaltioihin..
Ilmoita asiaton viesti
Nice newsflash, Sherlock. Ensimmäistä maailmansotaa edeltäneet keisarikunnat hajosivat pieniin kansallisvaltioihin; eikä aikaakaan, niin samoin kävi Britannian ja Ranskan imperiumeille.
Mutta Amerikan Yhdysvaltojen parlamentaarinen demokratia ei hajonnut. Toisen maailmansodan jälkeen parlamentaarista demokratiaa on vähitellen ruvettu rakentamaan jopa manner-Euroopassa Itämeren eteläpuolella. Sitä esiintyy niin osavaltio- kuin kansallisvaltiotasolla. Ja kappas, tässä tulee toinen uutisvälähdys: ensi viikolla pääsemme äänestämään jopa unionitasolla.
Ilmoita asiaton viesti
Eurojärjestelmä on melkoinen ase, jota Vuorela ei vain taida ymmärtää. Unioni on hieno asia, jos se toteutetaan oikein.
Ranska on velkaantunut yli biljoonan euron edestä viime vuosina – missä on vastuu ?
Käsitykseni ranskalaisista on mitä on keltaliiveistä maajusseihin. Muistan hyvin, kun ranskalaiset maajussit olivat käärmeissään 1980-luvulla brittilampaille, joiden päälle kaatoivat satamissa bensaa ja tulitikkua päälle.
Niin se Eurooppa yhdentyi brexitiä ennakoiden.
Ilmoita asiaton viesti
Ei Robert Schuman eikä Jean Monnet kuitenkaan uneksinut sellaisesta transferunionista, jossa toisten maiden velat muuttuvat kaikkien eu-maiden yhteisveloiksi. Siinä on Macronin ja kyseisten herrojen ero…
Juuri siksi Hollannin valtionvarainministeri Wopke Hoekstra perusti EU-sisäisen hansaryhmän (ranskalaisten harmiksi), johon onneksi Suomikin kuuluu.
Ilmoita asiaton viesti
Ihan varmasti uneksivat. Mutta eivät varmaankaan uneksineet siitä, että unioniin tulisi 28 jäsentä.
Ilmoita asiaton viesti
Siitäkö uneksivat, että joidenkin EU-maiden asukkaat (eläkeraja 67 v) osallistuisivat toisten maiden (eläkeraja 55-60 v) eläkemaksuihin? Tuskinpa. Toisaalta, näin saattaa sittenkin olla kun toinen oli luxemburgilainen ja toinen ranskmanni…
Juuri siitä on kysymys miksi esimerkiksi Wopke perusti hansaryhmänsä:
http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264727-rans…
Ilmoita asiaton viesti
Monnet’n, Schumanin ja muiden järkimiesten tavoite oli (ja on) liittovaltio, jossa tietenkin olisi yhteinen eläkeikä.
Ilmoita asiaton viesti
”Toiset soutaa ja toiset hieman melalla avittaa” (Jussi Raittinen/Samassa veneessä)..
Ilmoita asiaton viesti
Saksa on niin iso talousmahti, ettei sitä voi jättää vaille huomiota edes maailmansodan jälkeen. Samoinhan Neuvostoliitto piti yllä sotilaallistakin yhteistyötä Saksan kanssa ensimmämisen maailmansodan jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Olen ollut sen verran liikekannalla, että tämän kirjoitusten herättämien kommenttien kommentointi on jäänyt luvattoman myöhäiseen.
Julistukset ovat julistuksia, ja minusta tämä Monnet’n julistus on noussut jotenkin aivan ikonin asemaan. Hänen ohellaan italialainen tiukan linjan sosialisti tai jopa kommunisti Altiero Spinelli oli puuhaamassa liittovaltiota EEC:n rakenteeksi toisen maailmansodan jälkeen. Paljon tällä ajatuksella on edelleen kannatusta etenkin kristillisdemokraattien eli oikeistopuolueiden piirissä, mutta on sitä muissakin puolueissa.
Jari-Pekka V:n ehdotus demokratiavajeen korjaamiseksi on minustakin aiheellinen. Nythän komissio ei ole oikein vastuussa millekään taholle. Toki parlamentilla ja ministerineuvostolla on sanansa sanottavana, mutta vain komission nimitysvaiheessa sekä sitten vuotuisten budjettiesitysten käsittelyssä ja tilinpäätösten hyväksynnästä. Sellainen ei ole kovin vankkaa poliittista vastuullisuutta.
Eurovaluuttaa käyttäville valtioille tilanne on jotenkin hankala: keskuspankki voi päättää joitakin valtioita koskevista hyvinkin yksityiskohtaisista asioista, eikä siihenkään instituutioon ole mitään demokraattista kontrollia. Liittovaltio olisi se ratkaisu, jossa EMU-järjestelmä toimisi paremmin. En kuitenkaan kannata sitä. Mikä olisi toinen vaihtoehto? EMU:n hajottaminen ja yhteisvaluutan purkaminen? Ei sekään oikein houkuttele.
Ilmoita asiaton viesti
Tosiasioiden tunnustaminen lienee viisauden alku.
Maailma kärsi kovasti vasemmiston haaveilusta 1900- vuosisadalla ( Mao, Stalin, Lenin, Hitler, Mussolini sun muut ), josta pitäisi olla opiksi. Kaikki em. johtajathan olivat häikäilemättömiä ihmisarvoista piittaamattomia hirviöitä ja älykääpiöitä.
Nyt elämme 2000-lukua ja vapaata tiedoituksen someaikaa suuressa osassa vapaata maailmaa hienoine haasteineen.
Vain ex-kommunismin Venäjällä ja nykykommunistisessa Kiinassa rajoitetaan sananvapautta suuressa kuvassa.
Ilmoita asiaton viesti
Ajatellaan nyt kohteliaasti, että lauantai-ilta oli mennyt vähän pitkäksi ja tarkoitit tämän kommentin johonkin toiseen ketjuun…
Ilmoita asiaton viesti
Tulisi huomata, että olemme siirtyneet 2000- luvulle ja some on muuttanut maailmaa suuresti.
Vanhat kommunismit ( Kiina ja Venäjä ) vain kipuilevat tahoillaan avoimuuden kanssa.
Unionissakin on omat mätäpaiseensa Ranska ehkäpä näistä se näkyvin. Keltaliivit eivät ole pelkästään Ranskan ongelma, vaan se on pian koko mantereen ongelma. Ranskahan kärsii pinttyneestä sosialismista, työmarkkinoiden jäykkyydesta ja valtavan kokoisen julkisen sektorin tuomista julkisista menoista.
Ovat viime vuosina velkaantuneet yli biljoonalla eurolla, ja varsin näkyvästi haluaisivat Macronin esiintuloin jättää vastuun kaikille muille jäsenmaille.
Olipa unioni nyt mikä tahansa, niin jäsenien tulisi joka tapauksessa kantaa omat vastuunsa.
Kommenttisi ovat persoonaan kohtaan moukkamaisia, jota tuskin nyt edes itse ymmärrät.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kohtelias kommentti!
Ilmoita asiaton viesti
1970-luvulla marxilainen ekonomisti ja trotskilainen intellektuelli Ernst Mandel selitti hiili- ja teräsyhteisön sillä, että kansalliset monopolit olivat kasvaneet (varsinkin toisen maailmansodan aikana) niin isoiksi, että niiden kotimaiden raaka-aine- ja energiavarat eivät riittäneet, samoin kuin eivät kansalliset markkina-alueet, ja siksi tämä ylikansallinen talousyhteisö oli välttämätön. Mielenkiintoinen ajatus!
Ilmoita asiaton viesti
Esimerkkinä hiili- ja teräsyhteisön nykytodellisuudesta: Hollannin suurin terästehdas, valtava Tata-Steel (Pohjanmeren rannalla) on intialaisen Tata Groupin omistuksessa.
Ilmoita asiaton viesti